Yhteistyö

Perinnehoitotaidot

Nykyään perinteisistä hoidoista harvoin enää löytää kokonaisvaltaista ja monipuolista tuntemusta eli ns. kansanparantajia. Useimmat erikoistuvat johonkin pieneen osa-alueeseen tai sitoutuvat uskontoihin ja liike-elämään.

Perinteinen jäsenkorjaus ry 
Kalevalainen jäsenkorjaus 
Suomen Kupparit ry 
Henrietten Kressin yrttisivut 


Ympäristön puhtaus

Luontoharrastus ei ole lähellekään sama kuin elämä luonnon kanssa ja sen keskellä. Omasta perinteisestä elämäntavastaan voi tarjota muille palasen ja samalla osoittaa ihmisille, että luonto on osa meitä ja että me olemme yhä vain osa sitä.

Lempäälän kehitys 
Pohjolan elämystila 
.


Kädentaitojen ylläpito

Sepät, puusepät, veneenveistäjät, talonrakentajat, kutojat ja muut perinteisillä tadoilla ja tavoilla käyttö- ja koriste-esineitä rakentavat eivät teollisuuden jaloissa saa helposti leipäänsä saati sen päälle särvintä.

Manalanpaja 
Seppä Tervarauta 
Vaskikoru 
Sommelo ry 


Henkiset perinteet

Nykypäivänä painotetaan suorittamista ja saavuttamista unohtaen, että ihminen on kokonaisuus ja samalla vain pikkuruinen osa maailmankaikkeutta ja että silmillä näkyvän maailman lisäksi on myös paljon muuta, mikä ei ole tieteen keinoin mitattavissa.

Shamaaniseura 
Karhun kansa 
.


Lapset ja nuoret

Iso osa kulttuurista ja perinteistä tarjotaan vain aikuisille käsiteltävällä tavalla ja harvassa ovat ne yhdistykset, jotka huomioivat, että suomalaiseen perinteeseen on kuulunut monen sukupolven yhteiselo.

Juurielo ry 
Lehto ry 
Kulttuurivuosikello 
.



Perinteiset elinkeinot / retkeily

Jotkut saavat yhä elantonsa perinteitä kunnioittaen, maanläheisellä tavalla ja antaen monille muillekin mahdollisuuden päästä osalliseksi vanhoista suomalaisista perinteistä. Myös perinteiden tutkiminen ja elävöittäminen ovat merkittäviä.

Kalamylly Oy 
Retkipaikka (opas) 
Laavu.org (lista)  Laavut (kartta) 

Alisivut (2): Hallitus Ota yhteyttä
Comments